Kiinteistötekniikka ikääntyy, ja korjausten ja modernisointien priorisointi aiheuttaa kiinteistönomistajille päänvaivaa. Energiatehokkuuden ja talouden säästöjen ohella kiinteistönomistajia puhuttaa tällä hetkellä erityisesti korjausvelka, sanoo Cerviuksen asiakkuusjohtaja Ville-Matti Niiranen.
– Monissa kiinteistöissä törmätään siihen, että kokonaiskuvaa kiinteistötekniikan tilanteesta on vaikea muodostaa. Esimerkiksi IV- tai muita kuvia ei löydy tai dokumentointi on osin puutteellista, Niiranen sanoo.
Pitkän tähtäimen suunnitelma PTS on kiinteistöissä tärkeä dokumentti, jonka mukaan toteutetaan modernisoinnit ja remontit. Kiinteistön olosuhteet voivat kuitenkin muuttua äkillisestikin esimerkiksi kiinteistön käytössä tapahtuvien muutosten vuoksi.
– Esimerkiksi olosuhteisiin liittyvät ja muut vuokralaisten tyytyväisyyteen vaikuttavat ongelmat on syytä laittaa kuntoon pikaisesti, vaikka isompi remontti olisikin aikataulutettu myöhemmäksi.
Mittaamista ja priorisointia
Jotta kiinteistö voi hyvin ja kiinteistötekniikka pysyy ajan tasalla, kannattaa pitää silmät ja korvat auki jatkuvasti. Niiranen muistuttaa, että kokonaistilanteen langat tulee pitää käsissä, jotta tietää, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. Aiempiin suunnitelmiin pitää voida perustelluista syistä tehdä muutoksia.
– Jokainen kiinteistö on omanlaisensa, ja niin ovat myös rakennuksen tekniset järjestelmät. Esimerkiksi automaatiojärjestelmä tai lämmönsiirtoverkosto ei ole koskaan samanlainen kuin naapurissa.
Tulevaisuudessa kiinteistöjen mittarointi ja datan hyödyntäminen tulevat yleistymään entisestään. Tieto on äärimmäisen tärkeää kiinteistön hallinnassa ja käytön ohjaamisessa. Tietoa tarvitaan myös, kun tutkitaan olosuhteita ja etsitään ratkaisuja esiintyviin ongelmiin.
Niiranen kuitenkin muistuttaa, että mittarointi ja siitä saatava tieto eivät itsessään hyödytä kiinteistönomistajaa.
– Jotta tietoa voi hyödyntää, sitä pitää pureksia ja tulkita. Parhaassa tapauksessa tietoa käytetään ennakointiin, jolloin ollaan kiinteistössä aina tilanteen tasalla.
Cerviuksella mittarointia käytetään usein, kun etsitään ratkaisuja kiinteistön ongelmiin esimerkiksi olosuhteissa. Langattomat anturit mahdollistavat joustavan ja räätälöitävän mittaamisen aina tarvittaessa.
Kiinteistötekniikasta huolehtiva kumppani auttaa ennakoimaan
Cerviuksen tuoreena asiakkuusjohtajana Niiranen tuo asiakkaille ratkaisuja ja ennakoivaa kumppanuutta – tavoitteena parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta, toimintavarmuutta, arvoa ja vuokrattavuutta.
Asiakkaan luottamus ansaitaan ajan kuluessa, ja sen eteen Niiranen on valmis tekemään työtä.
– Kumppanuus edellyttää luottamusta. Minun tehtäväni on tehdä kiinteistönomistajan työ helpommaksi. Cerviuksella on todella laaja pooli asiantuntemusta ja osaamista, joten löydämme näkökulmat ja osaajat niin sähkön, jäähdytyksen, lämmönsiirron, ilmanvaihdon kuin automaationkin kysymyksiin, Niiranen sanoo.
Lue lisää
Arvo Startti on kiinteistölle räätälöitävä kiinteistötekninen selvitys, joka avaa kiinteistön lähtötilanteen selkeästi ja kattavasti.
Joustava ja räätälöitävä, langatonta tekniikkaa hyödyntävä Arvo Data tarjoaa täsmällistä tietoa kiinteistön ohjaamiseen ja olosuhteiden kehittämiseen.
Kiinteistötekniikan kokonaispalvelu Arvo Plus sopii kaikenkokoisten kiinteistöjen omistajille ja ylläpitäjille, toimistorakennuksista ja oppilaitoksista kauppakeskuksiin ja teollisuuskiinteistöihin.