Energiansäästö: Isossa kiinteistössä sähköä säästämällä saadaan merkittäviä säästöjä

Energian saatavuuteen liittyvät epävarmuudet, kustannusten nousu, vastuullisuus ja ympäristövaikutukset mietityttävät teollisuus-, liike-, toimisto- ja asuinkiinteistöjen omistajia. Energiansäästö on kiinteistönomistajille tärkeämpää kuin koskaan. Miten säästää sähköä ja silti ylläpitää käyttäjille tärkeitä olosuhteita? 

Kiinteistöissä sähköä kuluu esimerkiksi ilmanvaihtoon, huoneilman lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen sekä valaistukseen. Kaikkeen kiinteistötekniikkaan pätee yleissääntö: käytetään ja ohjataan laitteita tilojen käytön eli tarpeen mukaan. 

– Kiinteistössä kannattaa varmistaa, että kiinteistöteknisiä laitteita käytetään oikein, ei pidetä laitteita turhaan päällä ja huomioidaan olosuhteet laitteiden ohjaamisessa, sanoo yksikönpäällikkö Jani Mikkola Cerviukselta. 

Esimerkiksi ilmanvaihtoa on järkevää ohjata kiinteistössä oleskelevien ihmisten määrän mukaan. Mikäli väkeä on paljon, ilmanvaihdon määrää nostetaan. Vastaavasti ilmanvaihdon määrää pudotetaan, kun tiloissa on hiljaisempaa. 

– Vanha ilmanvaihdon tekniikka ja moottorit eivät oikein mahdollista käytön mukaista ohjaamista ja modernia kiinteistöautomaatiota. Monissa kiinteistöissä ilmanvaihdon modernisointi olisi kannattava investointi, sillä uuden tekniikan myötä energiankulutus pienenee huomattavasti.

Lue lisää ilmanvaihdon modernisoinnista >>

Pienetkin häiriöt järjestelmissä voivat tuoda ison laskun

Jani Mikkola, Cerviuksen yksikönpäällikkö Turun toimipisteessä
Jani Mikkola muistuttaa, että säännölliset huollot ja tarkistukset ovat tarpeen, että kiinteistötekniikka toimii moitteettomasti. Pienillä säädöillä voidaan saada isoja säästöjä.

Ovat laitteet sitten uusia tai vanhempia, säännöllinen huolto on energiatehokkuuden kannalta tärkeää. Laitteiden toimivuus on syytä varmistaa ja huoltaa laitteet säännöllisesti. 

– Törmäämme kiinteistöillä käydessämme usein järjestelmien ongelmiin, jotka voivat pitkään jatkuessaan aiheuttaa ison laskun. Tiloja voidaan esimerkiksi lämmittää ja jäähdyttää samanaikaisesti, Mikkola kertoo. 

Useimmiten tällaisiin tilanteisiin löytyy luonnollinen selitys, ja vika voidaan helposti korjata. Voi olla, että kiinteistöautomaatioon on jäänyt virheellinen ohjaus tai jokin lämpöanturi tai mittauspiste näyttää väärää lukemaa – näin laitteisto toimii saamansa tiedon pohjalta aivan oikein mutta kiinteistön käytön kannalta virheellisesti. 

– Laitteistoihin on myös voinut jäädä päälle käsiasetus, kun laitteistoja on säädetty jostakin syystä käsin. Jos tällainen asetus unohtuu päälle, voi järjestelmä toimia väärin pitkän aikaa, ja pienestä virheestä kertyy iso kustannus.

Jäähdytys- ja lämmityskauden taitekohtaan kannattaa valmistautua

Lämpimien kelien jatkuessa tilojen viilentäminen on edelleen ajankohtaista. 

– Jäähdyttämiseen pätee jo mainittu tarkoituksenmukainen jäähdytys. Tyhjää tilaa ei kannata jäähdyttää, Mikkola painottaa. 

Syyshuolto on luonnollinen kohta varmistaa, että laitteet toimivat oikein heti ilmojen viiletessä. Mikkola muistuttaa, että lämmöntalteenoton toiminta kannattaa varmistaa hyvissä ajoin, että lämmitä ilmaa ei pusketa ulos turhaan. 

– Mitä enemmän lämmintä ilmaa otetaan talteen, sitä enemmän energiaa säästetään.

Lue lisää kiinteistötekniikan syyshuolloista >>

Modernista valaistuksesta säästöä

Vaikka monessa kiinteistössä on siirrytty LED-valaisimiin, vielä näkee vanhojakin valaisimia käytössä. Myös ikääntyneet LED-valaisimet saattavat olla tekniikaltaan vanhentuneita ja energiatehokkuudeltaan vaatimattomia. 

Laadukkaat ja energiatehokkaat LED-valaisimet säästävät energiaa, mikä näkyy tietysti sähkölaskussa. 

– Myös valaistuksen osalta kannattaa muistaa valaistuksen ohjaaminen käytön mukaan. Modernit järjestelmät mahdollistavat jopa valon voimakkuuden säätämisen automaattisesti ulkoa tulevan valon mukaan, mikä tietysti lisää energiatehokkuutta, Mikkola kertoo. 

Valaistuksen modernisoinnilla siis voi myös saada paitsi paremmat olosuhteet myös säästöä sähkölaskuun.

Yhteenveto: säästöä sähkölaskuun

  • Lämmitä, jäähdytä, valaise ja huolehdi ilmanvaihdosta tilan käytön mukaan 
  • Pidä laitteistot kunnossa huoltamalla kiinteistötekniikka säännöllisesti – syyshuolto kannattaa tehdä nyt 
  • Tarkista laitteistojen tarkoituksenmukainen toiminta säännöllisesti 
  • Tarkastele valaistusta energiatehokkuuden näkökulmasta ja vaihda laadukkaisiin LED-valaisimiin 
  • Harkitse tarvittaessa kiinteistötekniikan modernisointia

Etsitkö energiansäästöä? Kysy lisää – autamme mielellämme!

Jani Mikkola | Varsinais-Suomi
050 551 1061
jani.mikkola@cervius.fi

Markus Aalto | Pk-seutu
050 533 7286
markus.aalto@cervius.fi

Tom Lindholm | Pirkanmaa
050 911 2622
tom.lindholm@cervius.fi